|
Oulun Ylioppilasteatteri ry |
|
|
|
OYT:ssa intohimoiset teatterin tekijät pääsevät toteuttamaan itseään monipuolisesti. Koko historiansa ajan OYT on edustanut nuoren sukupolven ajattelutapaa ja ollut vaihtoehto ammattiteattereiden tavalle tehdä teatteria. OYT:n lavalla tartutaan rohkeasti eri aihealueisiin, tarjotaan vaihtoehtoista näkökulmaa teatterin tekemiseen ja pyritään taiteellisesti korkealaatuiseen lopputulokseen. Näytelmiä tuotetaan vuosittain noin neljä-kuusi kappaletta. Viime vuodet kesäisin on tehty lastenteatteria. Teatteri pyrkii myös kouluttamaan jäseniään monipuolisesti. Vuosi huipentuu kevään Ylioppilasteatterifestivaaliin, jossa yli 10 jäsenteatteria tapaavat näytelmien ja juhlimisen merkeissä jossakin päin Suomea. OYT hakee vuosittain näyttelijöiden, käsikirjoittajien ja ohjaajien lisäksi graafisesta suunnittelusta, lehden toimittamisesta sekä teatterin teknisestä toteutuksesta ja visuaalisesta ilmeestä kiinnostuneita henkilöitä (ääni- ja valotekniikka, puvustus, lavastus, maskeeraus). Aikaisempi kokemus ei ole välttämätöntä, mutta joskus myös eduksi. Jos taas olet kiinnostunut tuottamisesta, kysy lisää teatterimme vuoden ympäri avoimesta tuottajaharjoittelusta.
|